Yleistä

Kaustisen Evankelinen Opisto omaa perinteet jo 1940-luvulta. Kunnioitamme perusarvoja ja kristillistä elämänkatsomusta, joilla on yhä ratkaisevampi merkitys tässä kiihtyvässä kiireen täyttämässä maailmassa. Elämme tätä päivää niin teknisessä kuin henkisessä mielessä. 

Annamme ajankohtaista koulutusta niin ammatillista kuin yleissivistävää kolmen vuoden perustutkinnosta lyhytkursseihin. Opetus voi olla normaalia kontaktiopetusta, etäopetusta tai monimuoto-opetusta.

Kuljemme tunnustellen ajan haasteita, jotta meillä olisi juuri Sinulle jotain annettavaa. Tänä päivänä tarjoamme sinulle mahdollisuuden oppimiseen, kehittymiseen, luovuuteen sekä itsetunnon kohentumiseen.  Itsensä kehittäminen ja itsetuntemuksen lisääntyminen parantaa mahdollisuuksiasi työmarkkinoilla. Opistolla opiskelijan maailmankuva laajenee ja syvenee sekä tapahtuu omaa henkistä kasvua. Kauniissa ympäristössä on mahdollisuus niin hiljentymiseen kuin liikunnan harjoittamiseen. Asuminen opistolla on osa opiskelua. Täällä voit kohdata uusia ystäviä eri puolelta Suomea.

Olemme noin 140 opiskelijan yhteisö. Näin ollen opetus tapahtuu pienehköissä ryhmissä ja muodostuu persoonalliseksi ja läheiseksi, joten henkilökuntaan tutustut helposti. Puhummekin opistokodista, jossa ruokakin on kuin kotiruokaa, jonka hyvä maku on laajalti tunnettua. Tervetuloa kehittymään opistolla tai muuten rauhoittumaan.

Sten Varila
opiston rehtori